
Onko arki kiireistä? Omat työt ja perheen harrastukset rytmittää arjen aikataulua eikä oikein ehdi aukiolojen puitteissa ostoksille? Nyt voit tulla rauhassa sovittamaan uudet farkut, hankkimaan juhlamekon, tyylikkään hyvin istuvan puvun, tai mitä ikinä vaatekaappisi kaipaa. Ilman omia kiireitä ja ilman että liikkeen sulkemisaika aiheuttaisi kiireen tuntua. Tai haluaisitteko tulla pienellä 2-4 hengen porukalla ja tehdä yhdessä ostoksia?
Me halutaan mahdollistaa Studio25 OmaAika -palvelulla asiakkaille oma hetki tutustua mallistoihin ja sovitella haluamiasi tuotteita rauhassa. Katsotaan valmiiksi toiveidesi mukaista ehdotelmaa ja annetaan muutamia tipsejä trendeistä ja kivoista vaihtoehdoista.
Ajanvarauksella toimiva Studio25 OmaAika -palvelu mahdollistaa pääsyn ostoksille iltaisin klo 18.00 jälkeen, sekä lauantaisin klo 15.00 jälkeen etukäteen sovittuna päivänä. Ajanvaraus tapahtuu puhelimitse tai oheisella yhteydenottokaavakkeella. Viestin saatumme soitamme sinulle parin vuorokauden sisällä. Jutellessa tehdään pientä alustavaa suunnitelmaa haluamistasi tuotteista, kartoitetaan mahdollista värimaailmaa ja kokotietoja. Yli 4 hengen ryhmien varauksessa olethan hyvissä ajoin yhteydessä ajanvaraukseen.
Ajan voit varata soittamalla 050-462 3789/Marika, tai oheisella yhteyslomakkeella.
Odotan innolla teidän varauksia Studio25 OmaAikaan! Tervetuloa, nähdään pian ja inspiroidutaan yhdessä!
Marika, Studio25
