Skip to content Skip to footer

Levi Strauss & Co. – Tarina, joka muutti pukeutumisen historian

Kaikki alkoi vuonna 1853, kun saksalaissyntyinen yrittäjä Levi Strauss saapui Kaliforniaan kultaryntäyksen keskelle. Amerikan Länsi eli raakaa ja pölyistä aikaa: kaivostyöläiset, cowboyt ja rakentajat tarvitsivat vaatteita, jotka kestivät kovaa käyttöä päivästä toiseen.

Yhdessä räätäli Jacob Davis kanssa syntyi idea vahvistaa housujen taskut metalliniiteillä. Näin syntyivät maailman ensimmäiset niitatut farkut – käytännölliset työvaatteet, joista tuli myöhemmin yksi muodin suurimmista ikoneista.

Levi Strauss
Kuva: levi-nordic.com

Levi’s ei rakentunut pelkästään vaatteiden ympärille, vaan ajatukselle kestävyydestä, aitoudesta ja vapaudesta. Farkut olivat aluksi työväen käytännöllinen vaate, mutta vuosikymmenten aikana niistä kasvoi jotain paljon suurempaa: nuoruuden, kapinan ja yksilöllisyyden symboli.

1950-luvulla Hollywood teki farkuista kulttuuri-ilmiön

Elokuvatähdet, muusikot ja myöhemmin kokonaiset sukupolvet omaksuivat denim-kankaan osaksi identiteettiään. Levi’s kulki mukana rock’n’rollin, skeittikulttuurin, punkin, minimalismin ja luksusmuodin aikakausissa, menettämättä koskaan alkuperäistä henkeään.

Harva brändi on säilynyt yhtä vahvana yli 170 vuoden ajan. Levi’sin menestyksen taustalla on kyky uudistua ilman, että se kadottaa juuriaan. Klassiset mallit, ajaton design ja laadukas denim ovat tehneet siitä sukupolvelta toiselle siirtyvän vaatteen — farkut, jotka eivät seuraa pelkästään trendejä, vaan luovat niitä.

Levi’sin kuuluisa Two Horse -label syntyi 1800-luvun lopulla symboloimaan farkkujen poikkeuksellista kestävyyttä. Kuvassa kaksi hevosta yrittää vetää Levi’s -farkkuja eri suuntiin repimättä niitä rikki.

Visuaalinen tapa todistaa, kuinka vahvaa denim ja niittirakenne olivat aikana, jolloin kaikki eivät vielä osanneet lukea englanninkielisiä tuotemerkkejä. Merkistä tuli nopeasti Levi’sin tunnus ja lupaus laadusta: farkut tehtiin kestämään kovaa työtä, aikaa ja käyttöä. Tänään Two Horse -label on yksi muotihistorian tunnetuimmista symboleista ja tärkeä osa Levi Strauss & Co.:n perintöä.

Tänä päivänä Levi’s edustaa edelleen samaa ideologiaa kuin syntyessään: rehellistä laatua, kestävää tyyliä ja vapautta olla oma itsensä.

Studio25:lle Levi’s ei ole vain brändi. Se on osa muodin historiaa.

Lähteet:
Levis.com
Levis Nordic

Leave a comment